Kun saadaan halvalla

(Kirjoittaja Jussi Salminen, julkaistu alun perin Salmisen omassa blogissa Ajatuksia rajalta)

Lappeenrannan kaupunginvaltuusto kokoontui vuoden ensimmäiseen istuntoonsa 18. tammikuuta. Kuten pöytäkirjankin perusteella on havaittavissa, mitään suurta show’ta ei meille kokousta netistä seuranneille tarjottu.

Minua säväytti eniten hetki, jolloin valtuustolle oli juuri valittu puheenjohtajisto. Entiset jatkoivat, eli Heikki Järvenpää (kok) puheenjohtajana, ensimmäisenä varapuheenjohtajana Juha Turkia (ps) ja toisena Tapio Arola (kesk) – kolmesta suuresta valtuustoryhmästä ei siis ollut löytynyt yhtään kelvollista naista puheenjohtajistoon…

Säväyttävä hetki ei todellakaan ollut nämä valinnat, vaan mitä tapahtui sen jälkeen. Heikki Järvenpää piti pienen pöytäkirjan ulkopuolisen puheen, joka on tallella valtuuston kokouksen videotallenteissa, puhe alkaa kohdassa 8:20. Siellä hän kertoo maan nykytilasta näin:

Kaikki ovat omissa poteroissaan ilman, että kukaan isoista osapuolista suostuu uudenlaiseen ajatteluun. Otan yhden esimerkin: Kun ministeri Orpo esitti tässä muutama päivä sitten, että pakolaiskeskuksissa peukaloitaan pyörittelevät, toimettomina olevat, ratkaisua odottavat henkilöt voitaisiin työllistää kenties vähän lievemmin ehdoin kuin mitä normaalisti Suomessa tapahtuu, niin kyllä heti joku päivystävä puheenjohtaja nousi esiin ja kertoi, ettei missään tapauksessa näin voi Suomessa tapahtua.

Tässä viitataan todennäköisesti tähän kaksi päivää aikaisemmin Helsingin Sanomissaolleeseen sisäministeri Petteri Orpon haastatteluun. Siellä ministeri luettelee keinoja työllistää maahanmuuttajia: oppisopimuskoulutus, työssä oppiminen, työn ja koulutuksen joustava yhteensovittaminen. Lisäksi mainitaan palkkojen joustaminen alaspäin; kielitaidottomille kun ei voida maksaa samaa kuin muille.

Järvenpään kuvaus tuntuisi sopivan paremmin turvapaikanhakijoihin, kun taas ministeri puhuu maahanmuuttajista. Sivuutetaan tämä pieni ero, ja oletetaan, että molemmat tarkoittavat turvapaikan saaneita ja siis maahan jääneitä henkilöitä. Pitää epäilemättä paikkansa, että työ on hyvä kotouttaja, mutta Orpon ehdotuksessa on myös ilmiselviä ongelmia.

Yritykset eivät ole hyväntekeväisyysjärjestöjä, ne palkkaavat työntekijöitä vain, jos työntekijöille on töitä. Lisäksi markkinataloudessa pärjää yritys, joka pystyy myymään samaa tuotetta tai palvelua halvemmalla kuin muut. Kun vielä muistetaan, että kielitaidottomille on tarjolla lähinnä siivouksen tapaista pienipalkkaista työtä, päädytään seuraavaan: Orpon ehdotus johtaisi siihen, että työnantajat valitsisivat halvemman vaihtoehdon, jolloin työehtosopimuksen mukaisella palkalla olevat – niin kantasuomalaiset kuin maahanmuuttajatkin – päätyisivät kilometritehtaalle. Kilpailussa pärjäisivät ne yritykset, joilla on kilpailijoitaan enemmän alihintaisia työntekijöitä.

Pienempi palkka yhdelle tarkoittaa, että muut joko tekevät sillä samalla pienemmällä palkalla tai eivät tee lainkaan. Koska ministeri Orpo todennäköisesti on puheväleissä EK:n toimitusjohtajan kanssa, on helppoa arvata, mistä päin ministeri on ajatuksensa saanut. Minun on tosin hankalaa ymmärtää, kuinka siivoojien ja muiden pienipalkkaisten tekeminen vieläkin pienipalkkaisemmiksi parantaisi suomalaisyritysten kilpailukykyä. Isoja optioita perustellaan joskus sillä, että niistä maksetaan paljon veroja. Niin maksetaan, ja sama pätee myös siivoojiin: mitä vähemmän he saavat palkkaa, sitä vähemmän he maksavat veroja. Tietysti siivooja ansaitsee vähemmän kuin kirurgi, mutta jokin tolkku voisi työn halpuuttamisessakin olla, eikä Lappeenrannan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan tuolin pitäisi olla paikka halpatyön ihanuudesta saarnaamiseen.

Oppisopimuskoulutus, työssä oppiminen sekä työn ja koulutuksen joustava yhteensovittaminen ovat kyllä ihan hyviä ajatuksia sovellettaviksi kaikkiin, myös valtaväestöön kuuluviin. Ehkä tasavallan työministeri ehtii joskus paneutua näihin asioihin.